Ja niin se myös alkoi. Eilen oli valmennuskurssin ensimmäinen päivä. Päivää voisi kutsua motivointipäiväksi, jossa kasvatettiin motivaatiota ja pohdittiin oppimista ja stressinhallintaa. Mielestäni varsin hyödyllinen viisi tuntia, josta sai paljon hyödyllistä tietoa. Ei ehkä uutta tietoa, mutta sellaista tietoa (ja taitoa), mitä ei useinkaan tule ajatelleeksi saati sitten hyödynnetyksi omassa opiskelusssaan.
On helpottavaa tietää, että ei ole yksin stressin ja mieltä kaihertavan epäluulon kanssa. ''Entä, jos en ole tarpeeksi hyvä?'' ''Miksi olen näin tyhmä?'' ''En voi mitenkään oppia näitä!'' Tuttuja ajatuksia varmasti meille kaikille pyrkijöille. Tunteita, jotka ovat aivan sallittuja ja luonnollisia. Tälläisille tuntemuksille ei kuitenkaan saisi antaa ylivaltaa, sillä silloin oppiminenkaan ei ole mahdollista. Pitäisi ajatella positiivisesti, vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Positiivisuus ei tarkoita ''Elämä on ihanaa, elämä on ihanaa'' -asennetta, vaan edes hieman elämänmyönteisempää suhtautumista. Esimerksi ''Nyt en osaa näitä, mutta miten minun pitäisi toimia, että ensi viikolla nämä osaisin.'' Itse aion tälläisinä hetkinä hyödyntää erilaisia rentoutus- ja keskittymisharjoituksia, joista myös eilen kerrottiin. Hengitä sisään, hengitä ulos, sisään ja ulos...
Koulun jätän nyt selkeästi taka-alalle. Otan vain pyrkimistä ajatellen hyödyllisimmät kurssit, kuten esimerkiksi orgaanisen kemian ja biokemian kursseja. Näin koulua ei kerry viikolle kuin 10 h, mikä ei haittaa Galenoksen pänttäämistä. Onneksi syksyllä oli kovempi tahti, että nyt voin rauhassa lukea pääsykokeisiin, ilman huolta liian vähäisistä opintopisteistä.
Lukusuunnitelma on lähes valmis, vaikka jätänkin siihen muokkausvaraa. Pääsääntöisesti olen kuitenkin ajatellut lukea aluksi joka arkipäivä n. 5 tuntia ja jättää viikonloput vapaaksi. Päälle tulee tietenkin kurssikerrat (2,5 h), joita on noin 3-4 kertaa viikossa ja koululukemiset.
Eli kokonaisopiskeluaika per viikko on n. 40-45 tuntia. Loppuvaiheessa lukeminen varmasti vielä lisääntyy ja viikonloputkin otan tehokkaasti käyttöön. (tai ainakin sunnuntain :D) Liikaa ei kuitenkaan kannata ahmia, sillä laatu korvaa aina määrän.
Olen jäänyt koukkuun marraskuusta asti pyörineeseen Mestari-ohjelmaan, jota esitetään kakkosella. Siinä kolme nuorta (yksi tanssija, yksi näyttelijä ja yksi laulaja) työstävät esityksen yhdessä oman alansa mestarin kanssa ja pyrkivät saavuttamaan esiintymispaikan jossakin suuressa tapahtumassa. Vaikka kyse ei olekaan pääsykokeista tai pyrkimisestä, on siinä kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä. Heillä kaikilla kolme tuntemusta: unelma, pelko ja luottamus. Itse olen päättänyt näyttää keskimmäiselle kieltä!
