Valmennuskurssi alkaa!

Jaahas, vuosi on jälleen vaihtunut ja kevättä kohti kuljetaan. Se tarkoittaa myös sitä, että päivittäinen ja päämäärätietoinen valmentautuminen kevään suurinta koitosta silmällä pitäen voi alkaa! 

Ja niin se myös alkoi. Eilen oli valmennuskurssin ensimmäinen päivä. Päivää voisi kutsua motivointipäiväksi, jossa kasvatettiin motivaatiota ja pohdittiin oppimista ja stressinhallintaa. Mielestäni varsin hyödyllinen viisi tuntia, josta sai paljon hyödyllistä tietoa. Ei ehkä uutta tietoa, mutta sellaista tietoa (ja taitoa), mitä ei useinkaan tule ajatelleeksi saati sitten hyödynnetyksi omassa opiskelusssaan. 

On helpottavaa tietää, että ei ole yksin stressin ja mieltä kaihertavan epäluulon kanssa. ''Entä, jos en ole tarpeeksi hyvä?'' ''Miksi olen näin tyhmä?'' ''En voi mitenkään oppia näitä!'' Tuttuja ajatuksia varmasti meille kaikille pyrkijöille. Tunteita, jotka ovat aivan sallittuja ja luonnollisia. Tälläisille tuntemuksille ei kuitenkaan saisi antaa ylivaltaa, sillä silloin oppiminenkaan ei ole mahdollista. Pitäisi ajatella positiivisesti, vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Positiivisuus ei tarkoita ''Elämä on ihanaa, elämä on ihanaa'' -asennetta, vaan edes hieman elämänmyönteisempää suhtautumista. Esimerksi ''Nyt en osaa näitä, mutta miten minun pitäisi toimia, että ensi viikolla nämä osaisin.'' Itse aion tälläisinä hetkinä hyödyntää erilaisia rentoutus- ja keskittymisharjoituksia, joista myös eilen kerrottiin. Hengitä sisään, hengitä ulos, sisään ja ulos...

Koulun jätän nyt selkeästi taka-alalle. Otan vain pyrkimistä ajatellen hyödyllisimmät kurssit, kuten esimerkiksi orgaanisen kemian ja biokemian kursseja. Näin koulua ei kerry viikolle kuin 10 h, mikä ei haittaa Galenoksen pänttäämistä. Onneksi syksyllä oli kovempi tahti, että nyt voin rauhassa lukea pääsykokeisiin, ilman huolta liian vähäisistä opintopisteistä.

Lukusuunnitelma on lähes valmis, vaikka jätänkin siihen muokkausvaraa. Pääsääntöisesti olen kuitenkin ajatellut lukea aluksi joka arkipäivä n. 5 tuntia ja jättää viikonloput vapaaksi. Päälle tulee tietenkin kurssikerrat (2,5 h), joita on noin 3-4 kertaa viikossa ja koululukemiset. 

Eli kokonaisopiskeluaika per viikko on n. 40-45 tuntia. Loppuvaiheessa lukeminen varmasti vielä lisääntyy ja viikonloputkin otan tehokkaasti käyttöön. (tai ainakin sunnuntain :D) Liikaa ei kuitenkaan kannata ahmia, sillä laatu korvaa aina määrän.

Olen jäänyt koukkuun marraskuusta asti pyörineeseen Mestari-ohjelmaan, jota esitetään kakkosella. Siinä kolme nuorta (yksi tanssija, yksi näyttelijä ja yksi laulaja) työstävät esityksen yhdessä oman alansa mestarin kanssa ja pyrkivät saavuttamaan esiintymispaikan jossakin suuressa tapahtumassa. Vaikka kyse ei olekaan pääsykokeista tai pyrkimisestä, on siinä kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä. Heillä kaikilla kolme tuntemusta: unelma, pelko ja luottamus. Itse olen päättänyt näyttää keskimmäiselle kieltä!

Uusi alku

Kesä on jo hyvä tovi sitten vaihtunut syksyyn, tuulet puhaltavat pohjoisesta, linnut muuttavat ja lehdet putoilevat. Syksy on mielestäni erittäin mielenkiintoinen vuodenaika; samanaikaisesti syksy merkitsee yhden ajanjakson loppua ja toisaalta uuden alkua. Tämä syksy on ollut minulle juuri tuon kaltainen.

Kun sain viime heinäkuun alussa tietää, että en vielä tänä vuonna päässyt lääketieteelliseen, meni hetki ennen kuin tein tai ylipäätään halusin tehdä mitään tulevaisuuteni eteen. Elin hetken tilassa, jossa millään ei tuntunut olevan minkäänlaista merkitystä tai tarkoitusta. Motivaationi mateli pohjamudissa. Kuitenkin heinäkuun puolessa välissä postiluukusta kolahti kirje, joka muutti suunnitelmani. Kirje tuli koulusta jonne olin hakenut, koska pakkohaku niin edellytti. Se olisi ollut B-suunnitelmani, jos lääkispaikka ei olisi vielä auennut. Mietin hetken ja päätin, että välivuosi suunnitelmat joutavat romukoppaan ja otan opiskelupaikan vastaan. 

Tuosta päätöksestä seurasi nopealla aikataululla oman asunnon etsintä vieraalta paikkakunnalta, joka ennakko-odotuksista huolimatta olikin melko helppoa. Tai sitten meillä kävi vain niin hyvä tuuri. Loppukesä menikin oman elämänsä järjestelyssä, kippojen, kulhojen ja patojen hankkimisessa ja ylipäätään koko asian sulattelussa. 

Nyt olenkin asunut jo kokonaiset kuusi viikkoa pääkaupungimme sykkeessä ja uudessa koulussa opiskellen. Pari ensimmäistä viikkoa olivat todella vaikeita henkisesti. Koti-ikävä painoi päälle ja kaikki tuntui menevän pieleen. Koti-ikävä kuitenkin hälveni ja aloin nauttia uudesta elämästäni. Helsinki on nimittäin kaupunki johon voisi rakastua aina vain uudestaan ja uudestaan.

Opiskelen siis biotekniikkaa. Koulua en halua paljastaa näin julkisesti, mutta sen voin sanoa että hyötyä siitä on ajatellen tulevaisuuttani. Kemiaa, fysiikkaa, matikkaa, biologiaa ja paljon muuta. Laboratoriotyöskentely antaa Galenokselle uutta pohjaa, kun teorian näkee käytännössä. Viimeisimpinä töinä voisin mainita spektrofotometrian, mikroskopian, erilaiset DNA-analyysit ja sentrifugityöt.

Lääkis on siis edelleen mielessä. Motivaatio on nyt vähintään kaksinkertainen viime kevääseen verrattuna. Kyseisessä koulussa saan vankan laskurutiinin ja pysyn opiskelurutiinissa kiinni. Olen myös lainannut lääketieteellistä aineistoa kirjastosta, jota lueskelen aina kun on aikaa. Kolmanneksi aion valmennuskurssille. Todennäköisesti Valmennuskeskuksen kurssille. Valmennuskurssilta toivon saavani vinkkejä opiskeluun, lisää laskurutiinia, parantaa vastaustekniikkaani ja vertaistukea, jota ei voi koskaan olla liikaa.

Ensi kevään kokeeseen valmistautuminen voi alkaa ! 

PS. Pyrin myös päivittelemään blogiani hieman entistä aktiivisemmin. :)

''Valitettavasti et tullut hyväksytyksi...''

Tänään se sitten selvisi. Jatkan Galenoksen parissa vielä ensi keväänäkin! En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. 

Vaikka olinkin varautunut ohueen kirjekuoreen, niin kyllä otsikossa olevat sanat kirpaisevat. 

Nyt sitten vain välivuotta viettämään ja tulevaisuuttaan suunnittelemaan. Ensi keväänä minun tulee panostaa erityisesti laskuihin, sillä niillä sinne lopultakin sisään päästään. 

Tästä suunta on vain ylöspäin ja ensi vuonna ollaan sisällä!

(Tilastotietona: Pisterajat olivat Helsingissä tänä vuonna seuraavat: Koepisteet 58,118, Yhteispisteet 97,647, Terv.huoltoalan kiintiö 48,941)

Istuin ja itkin

Tiistai 27.5.08 klo 8.00. Saavun hyvissä ajoin Helsingin yliopiston päärakennukseen, jossa valintakokeeni on tarkoitus pitää. Aikani etsittyäni löydän oikean auditorian ja majoittaudun käytävällä olevalle penkille. Ei ketään missään. Mahdoinko tulla oikeaan paikkaan? N. 20 yli kahdeksan saapuvat ensimmäiset ''kanssakilpailijani'' ja lähes heti heidän jälkeensä kokeen valvojat. Huomaan luovani lähes murhaavia katseita ''kanssakilpailijoihini''. ''Minä olen aivan varmasti parempi kuin tuo, osaan kaikki asiat paremmin kuin tuo.'' Psyykkausta?

Ovella tapahtuneen ''ruumiintarkastuksen'' jälkeen huomaan istuvani puisella penkillä 1800-luvulla rakennetussa tiedon kehdossa. Toivon parasta, mutta pelkään pahinta. Kunpa aivoni nyt toimisivat. Hieman yli kello yhdeksän käännän paperin ja putoan korkealta ja kovaa...

Koetta kuvaa tänä vuonna varsin hyvin sana: ERILAINEN. Erilaisuus ei tässä yhteydessä ole todellakaan positiivinen asia. Ensimmäinen tehtävä oli vielä varsin perinteinen, mutta sitten kaikki muuttui. Aivan liian paljon fysiikkaa, hyvin vaikeaa kemiaa ja liian vähän biologiaa ja anatomiaa. Galenoksen sai heittää romukoppaan, sillä pelkästään Galenoksen avulla tehtävistä ratkesi vain murto-osa. Olin pettynyt. Voi vain sanoin kuvailla sitä pahan olon tunnetta, joka valtasi minut, kun olin koesalin ovet sulkenut takanani. Itku oli lähellä.

Optimistina en ole kuitenkaan vaipunut epätoivon suohon, vaan jaksan uskoa tulevaan. Vielä ei ole mitään tuloksia tullut, joten mikään ei ole kirkossa kuulutettua. Joka tapauksessa pettymykseen on syytä varautua ja miettiä tulevaa välivuottaan. Töihin nyt ainakin pitäisi päästä.

Paulo Coelhon sanat sopivat tähän tilanteeseen enemmän kuin hyvin:

''Elämässä voi kokea tappioita muttei kärsimystä.
Todellinen soturi tietää,
että taistelun hävittyäänkin
hän on parantanut miekkailutaitoaan.
Seuraavassa kamppailussa hän on taitavampi.''

-Paulo Coelho, Piedrajoen rannalla istuin ja itkin.

HUH, mikä koe!

Kokeesta selvitty, mutta vähän sekavin tunnelmin. Raporttia reissusta ja kokeesta tulee huomenna.

Sen voin jo nyt sanoa, että mahdoinkohan lukea väärää kirjaa, kun luin Galenosta?
Oliko se nyt ihan varmasti se oikea pääsykoekirja?

Urakka ohi!

Nyt on kevään luku-urakka ohi! Enää ei kannata lukea, koska siitä ei ole enää mitään hyötyä. Kahden kuukauden aikana olen pystynyt sisäistämään uskomattoman määrän uutta tietoa. Rehellisesti sanottuna olen ylpeä itsestäni, sillä olen saanut luettua täysin lukusuunnitelmani mukaisesti ja mielestäni vielä varsin tehokkaasti.

Tämän viimeisen viikon olen kertaillut nopealla lukutekniikalla sekä Galenosta, että omia muistiinpanojani. Lisäksi olen ylläpitänyt laskuruutinia ja tehnyt simuloidun pääsykokeen. (siitä sain kahdessa tunnissa n. 77 prosenttia oikein.)

Eilen vaihdoin patterit laskimeeni, ostin lyijyä ja tarkistin muutenkin penaalini varustuksen. Vielä pitää hankkia eväät ja sitten kaikki onkin valmista suurta hetkeä varten. Huomenna vielä junassa voi hetken kertailla, mutta muuten luvut on nyt luettu.

Kuten viereinen kysely todistaa: kaikki jännittävät, ja niin kuuluukin. Sopiva jännitys antaa tietynlaisen draivin kokeeseen, joka saattaa auttaa muistamaan vaikeimmankin asian. Lisäksi se parantaa osaltaan keskittymiskykyä.

Minua jännittää, mutta tiedän olevani valmis.
Onnea kaikille tiistain koitokseen!

PANIIKKI JA AHDISTUS!

Näinä päivinä oma stressitasoni alkaa hipoa jo pilviä. Tänään on viikko aikaa pääsykokeeseen, joten asioiden tulisi olla jo hyvässä järjestyksessä tuolla säilömuistini syövereissä. Mutta siltäpä ei tunnu! Entä jos unohdan kaiken pääsykoeaamuna? Entä jos en saakkaan tietoja paperille ja laskuja laskettua? Pelottavaa ja ahdistavaa.

Tähän asti olen kuitenkin joka päivä saanut valettua itseeni uskoa, että kyllä minä siitä selviän. Aivan varmasti selviän! En ole huonompi kuin muut ja minulla on yhtäläiset mahdollisuudet kuin kenellä tahansa muulla. Entä, jos nyt viime metreillä tuo usko ei enää riitäkkään?

Pakko se on kuitenkin jaksaa. Tavoite kirkkaana mielessä ja unelmaansa uskoen aion selvitä vielä tämän viimeisenkin viikon. Ensi viikolla tähän samaan aikaan kaikki on jo ohi ja kesä voi alkaa. (ilman huolta mistään) Olen päättänyt, että en edes vilkaise vastausanalyyseja, kun olen kokeesta ulos tullut. Aika sen sitten näyttää, avautuvatko ovet unelmaani.

Tsemppiä kaikille!