Istuin ja itkin

Tiistai 27.5.08 klo 8.00. Saavun hyvissä ajoin Helsingin yliopiston päärakennukseen, jossa valintakokeeni on tarkoitus pitää. Aikani etsittyäni löydän oikean auditorian ja majoittaudun käytävällä olevalle penkille. Ei ketään missään. Mahdoinko tulla oikeaan paikkaan? N. 20 yli kahdeksan saapuvat ensimmäiset ''kanssakilpailijani'' ja lähes heti heidän jälkeensä kokeen valvojat. Huomaan luovani lähes murhaavia katseita ''kanssakilpailijoihini''. ''Minä olen aivan varmasti parempi kuin tuo, osaan kaikki asiat paremmin kuin tuo.'' Psyykkausta?

Ovella tapahtuneen ''ruumiintarkastuksen'' jälkeen huomaan istuvani puisella penkillä 1800-luvulla rakennetussa tiedon kehdossa. Toivon parasta, mutta pelkään pahinta. Kunpa aivoni nyt toimisivat. Hieman yli kello yhdeksän käännän paperin ja putoan korkealta ja kovaa...

Koetta kuvaa tänä vuonna varsin hyvin sana: ERILAINEN. Erilaisuus ei tässä yhteydessä ole todellakaan positiivinen asia. Ensimmäinen tehtävä oli vielä varsin perinteinen, mutta sitten kaikki muuttui. Aivan liian paljon fysiikkaa, hyvin vaikeaa kemiaa ja liian vähän biologiaa ja anatomiaa. Galenoksen sai heittää romukoppaan, sillä pelkästään Galenoksen avulla tehtävistä ratkesi vain murto-osa. Olin pettynyt. Voi vain sanoin kuvailla sitä pahan olon tunnetta, joka valtasi minut, kun olin koesalin ovet sulkenut takanani. Itku oli lähellä.

Optimistina en ole kuitenkaan vaipunut epätoivon suohon, vaan jaksan uskoa tulevaan. Vielä ei ole mitään tuloksia tullut, joten mikään ei ole kirkossa kuulutettua. Joka tapauksessa pettymykseen on syytä varautua ja miettiä tulevaa välivuottaan. Töihin nyt ainakin pitäisi päästä.

Paulo Coelhon sanat sopivat tähän tilanteeseen enemmän kuin hyvin:

''Elämässä voi kokea tappioita muttei kärsimystä.
Todellinen soturi tietää,
että taistelun hävittyäänkin
hän on parantanut miekkailutaitoaan.
Seuraavassa kamppailussa hän on taitavampi.''

-Paulo Coelho, Piedrajoen rannalla istuin ja itkin.