Uusi alku

Kesä on jo hyvä tovi sitten vaihtunut syksyyn, tuulet puhaltavat pohjoisesta, linnut muuttavat ja lehdet putoilevat. Syksy on mielestäni erittäin mielenkiintoinen vuodenaika; samanaikaisesti syksy merkitsee yhden ajanjakson loppua ja toisaalta uuden alkua. Tämä syksy on ollut minulle juuri tuon kaltainen.

Kun sain viime heinäkuun alussa tietää, että en vielä tänä vuonna päässyt lääketieteelliseen, meni hetki ennen kuin tein tai ylipäätään halusin tehdä mitään tulevaisuuteni eteen. Elin hetken tilassa, jossa millään ei tuntunut olevan minkäänlaista merkitystä tai tarkoitusta. Motivaationi mateli pohjamudissa. Kuitenkin heinäkuun puolessa välissä postiluukusta kolahti kirje, joka muutti suunnitelmani. Kirje tuli koulusta jonne olin hakenut, koska pakkohaku niin edellytti. Se olisi ollut B-suunnitelmani, jos lääkispaikka ei olisi vielä auennut. Mietin hetken ja päätin, että välivuosi suunnitelmat joutavat romukoppaan ja otan opiskelupaikan vastaan. 

Tuosta päätöksestä seurasi nopealla aikataululla oman asunnon etsintä vieraalta paikkakunnalta, joka ennakko-odotuksista huolimatta olikin melko helppoa. Tai sitten meillä kävi vain niin hyvä tuuri. Loppukesä menikin oman elämänsä järjestelyssä, kippojen, kulhojen ja patojen hankkimisessa ja ylipäätään koko asian sulattelussa. 

Nyt olenkin asunut jo kokonaiset kuusi viikkoa pääkaupungimme sykkeessä ja uudessa koulussa opiskellen. Pari ensimmäistä viikkoa olivat todella vaikeita henkisesti. Koti-ikävä painoi päälle ja kaikki tuntui menevän pieleen. Koti-ikävä kuitenkin hälveni ja aloin nauttia uudesta elämästäni. Helsinki on nimittäin kaupunki johon voisi rakastua aina vain uudestaan ja uudestaan.

Opiskelen siis biotekniikkaa. Koulua en halua paljastaa näin julkisesti, mutta sen voin sanoa että hyötyä siitä on ajatellen tulevaisuuttani. Kemiaa, fysiikkaa, matikkaa, biologiaa ja paljon muuta. Laboratoriotyöskentely antaa Galenokselle uutta pohjaa, kun teorian näkee käytännössä. Viimeisimpinä töinä voisin mainita spektrofotometrian, mikroskopian, erilaiset DNA-analyysit ja sentrifugityöt.

Lääkis on siis edelleen mielessä. Motivaatio on nyt vähintään kaksinkertainen viime kevääseen verrattuna. Kyseisessä koulussa saan vankan laskurutiinin ja pysyn opiskelurutiinissa kiinni. Olen myös lainannut lääketieteellistä aineistoa kirjastosta, jota lueskelen aina kun on aikaa. Kolmanneksi aion valmennuskurssille. Todennäköisesti Valmennuskeskuksen kurssille. Valmennuskurssilta toivon saavani vinkkejä opiskeluun, lisää laskurutiinia, parantaa vastaustekniikkaani ja vertaistukea, jota ei voi koskaan olla liikaa.

Ensi kevään kokeeseen valmistautuminen voi alkaa ! 

PS. Pyrin myös päivittelemään blogiani hieman entistä aktiivisemmin. :)

''Valitettavasti et tullut hyväksytyksi...''

Tänään se sitten selvisi. Jatkan Galenoksen parissa vielä ensi keväänäkin! En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. 

Vaikka olinkin varautunut ohueen kirjekuoreen, niin kyllä otsikossa olevat sanat kirpaisevat. 

Nyt sitten vain välivuotta viettämään ja tulevaisuuttaan suunnittelemaan. Ensi keväänä minun tulee panostaa erityisesti laskuihin, sillä niillä sinne lopultakin sisään päästään. 

Tästä suunta on vain ylöspäin ja ensi vuonna ollaan sisällä!

(Tilastotietona: Pisterajat olivat Helsingissä tänä vuonna seuraavat: Koepisteet 58,118, Yhteispisteet 97,647, Terv.huoltoalan kiintiö 48,941)

Istuin ja itkin

Tiistai 27.5.08 klo 8.00. Saavun hyvissä ajoin Helsingin yliopiston päärakennukseen, jossa valintakokeeni on tarkoitus pitää. Aikani etsittyäni löydän oikean auditorian ja majoittaudun käytävällä olevalle penkille. Ei ketään missään. Mahdoinko tulla oikeaan paikkaan? N. 20 yli kahdeksan saapuvat ensimmäiset ''kanssakilpailijani'' ja lähes heti heidän jälkeensä kokeen valvojat. Huomaan luovani lähes murhaavia katseita ''kanssakilpailijoihini''. ''Minä olen aivan varmasti parempi kuin tuo, osaan kaikki asiat paremmin kuin tuo.'' Psyykkausta?

Ovella tapahtuneen ''ruumiintarkastuksen'' jälkeen huomaan istuvani puisella penkillä 1800-luvulla rakennetussa tiedon kehdossa. Toivon parasta, mutta pelkään pahinta. Kunpa aivoni nyt toimisivat. Hieman yli kello yhdeksän käännän paperin ja putoan korkealta ja kovaa...

Koetta kuvaa tänä vuonna varsin hyvin sana: ERILAINEN. Erilaisuus ei tässä yhteydessä ole todellakaan positiivinen asia. Ensimmäinen tehtävä oli vielä varsin perinteinen, mutta sitten kaikki muuttui. Aivan liian paljon fysiikkaa, hyvin vaikeaa kemiaa ja liian vähän biologiaa ja anatomiaa. Galenoksen sai heittää romukoppaan, sillä pelkästään Galenoksen avulla tehtävistä ratkesi vain murto-osa. Olin pettynyt. Voi vain sanoin kuvailla sitä pahan olon tunnetta, joka valtasi minut, kun olin koesalin ovet sulkenut takanani. Itku oli lähellä.

Optimistina en ole kuitenkaan vaipunut epätoivon suohon, vaan jaksan uskoa tulevaan. Vielä ei ole mitään tuloksia tullut, joten mikään ei ole kirkossa kuulutettua. Joka tapauksessa pettymykseen on syytä varautua ja miettiä tulevaa välivuottaan. Töihin nyt ainakin pitäisi päästä.

Paulo Coelhon sanat sopivat tähän tilanteeseen enemmän kuin hyvin:

''Elämässä voi kokea tappioita muttei kärsimystä.
Todellinen soturi tietää,
että taistelun hävittyäänkin
hän on parantanut miekkailutaitoaan.
Seuraavassa kamppailussa hän on taitavampi.''

-Paulo Coelho, Piedrajoen rannalla istuin ja itkin.

HUH, mikä koe!

Kokeesta selvitty, mutta vähän sekavin tunnelmin. Raporttia reissusta ja kokeesta tulee huomenna.

Sen voin jo nyt sanoa, että mahdoinkohan lukea väärää kirjaa, kun luin Galenosta?
Oliko se nyt ihan varmasti se oikea pääsykoekirja?

Urakka ohi!

Nyt on kevään luku-urakka ohi! Enää ei kannata lukea, koska siitä ei ole enää mitään hyötyä. Kahden kuukauden aikana olen pystynyt sisäistämään uskomattoman määrän uutta tietoa. Rehellisesti sanottuna olen ylpeä itsestäni, sillä olen saanut luettua täysin lukusuunnitelmani mukaisesti ja mielestäni vielä varsin tehokkaasti.

Tämän viimeisen viikon olen kertaillut nopealla lukutekniikalla sekä Galenosta, että omia muistiinpanojani. Lisäksi olen ylläpitänyt laskuruutinia ja tehnyt simuloidun pääsykokeen. (siitä sain kahdessa tunnissa n. 77 prosenttia oikein.)

Eilen vaihdoin patterit laskimeeni, ostin lyijyä ja tarkistin muutenkin penaalini varustuksen. Vielä pitää hankkia eväät ja sitten kaikki onkin valmista suurta hetkeä varten. Huomenna vielä junassa voi hetken kertailla, mutta muuten luvut on nyt luettu.

Kuten viereinen kysely todistaa: kaikki jännittävät, ja niin kuuluukin. Sopiva jännitys antaa tietynlaisen draivin kokeeseen, joka saattaa auttaa muistamaan vaikeimmankin asian. Lisäksi se parantaa osaltaan keskittymiskykyä.

Minua jännittää, mutta tiedän olevani valmis.
Onnea kaikille tiistain koitokseen!

PANIIKKI JA AHDISTUS!

Näinä päivinä oma stressitasoni alkaa hipoa jo pilviä. Tänään on viikko aikaa pääsykokeeseen, joten asioiden tulisi olla jo hyvässä järjestyksessä tuolla säilömuistini syövereissä. Mutta siltäpä ei tunnu! Entä jos unohdan kaiken pääsykoeaamuna? Entä jos en saakkaan tietoja paperille ja laskuja laskettua? Pelottavaa ja ahdistavaa.

Tähän asti olen kuitenkin joka päivä saanut valettua itseeni uskoa, että kyllä minä siitä selviän. Aivan varmasti selviän! En ole huonompi kuin muut ja minulla on yhtäläiset mahdollisuudet kuin kenellä tahansa muulla. Entä, jos nyt viime metreillä tuo usko ei enää riitäkkään?

Pakko se on kuitenkin jaksaa. Tavoite kirkkaana mielessä ja unelmaansa uskoen aion selvitä vielä tämän viimeisenkin viikon. Ensi viikolla tähän samaan aikaan kaikki on jo ohi ja kesä voi alkaa. (ilman huolta mistään) Olen päättänyt, että en edes vilkaise vastausanalyyseja, kun olen kokeesta ulos tullut. Aika sen sitten näyttää, avautuvatko ovet unelmaani.

Tsemppiä kaikille!

Raakoja pisteitä

Aloin pohdiskelemaan pääsykokeiden pisteytystä. Systeemihän menee niin, että pyrkijöiden saamat pistemäärät skaalataan välille 0-72 ja parhaan raakapistemäärän eli siten myös parhaan skaalatun pistemäärän saanut sijoittuu ykköspallille. Sitten siitä eteenpäin otetaan parhausjärjestyksessä sisään, kunnes tiedekunnan sisäänottomäärä täyttyy. Oman lisänsä soppaan tuo lisäksi vielä todistuspisteet. Joiden muuten tarvitsee olla huomattavan korkeat, että niistä hyötyisi.

Olisikin mielenkiintoista tietää, että minkälaisilla raakapistemäärillä ihmiset ovat päässeet sisään ja erityisesti Helsinkiin. Kokeen ja kokelaiden tasohan vaihtelee vuosittain, mutta noin yleisesti paljonko pitää prosenteissa saada pisteitä, että voisi edes unelmoida sisäänpääsystä. 75%? 80%?Vai enemmän? Jos joku sisäänpäässyt sattuu lukemaan, niin olisi kiva jos kommentoisit. :)

Eilen sitten varmistui virallisesti sekin, että kuun lopussa on juhlat tiedossa. Arvosanoihin olin suht tyytyväinen, vaikka paremminkin olisi toki voinut mennä. Tosin eipä noilla arvosanoilla enää juuri mitään virkaa ole. Joka tapauksessa onnea kaikille uusille ylioppilaille! Juhlikaamme, sillä olemme sen ansainneet.

Työ tekijäänsä kiittää

Tein tänään valmennuspaketin kemian lopputason testin. Tulos oli loistava, ehkä jopa pienoinen yllätyskin. Sain 28.5/30 eli 95% oikein kaikista tehtävistä. Kokeessa oli kahdeksan tehtävää ja aikaa sai käyttää tasan puoli tuntia. Kaikissa tehtävissä pääsin heti vauhtiin, eikä missään tullut tunnetta: apua en osaa tätä!

Ahkera työnteko näyttää siis tuottaneen tulosta. Aika sen sitten näyttää miten valmennuspaketin kokeet korreloivat pääsykokeen kanssa. Motivaatiota tämä kyllä kasvatti. En ole ainakaan raatanut turhaan. :)

Vaihtoehtoinen pänttäys osa 2

Tältä näyttää nykyisin vaatekaappini ovi:

Myönnän olen hurahtanut täysin Post-it -lappuihin. (vaikka nuo minun eivät aitoja olekaan ja varmasti siitä syystä eivät pysy ovessa ilman teippiä.)

Post-it -lappuihin saa kätevästi koottua erilaisia pieniä muistilistoja, jotka helpottavat erityisesti yksityiskohtien hallitsemista. Myös kaavat on helppo opetella tuolla systeemillä. Kun Post-it -laput ovat näkyvällä paikalla et voi olla huomaamatta niitä ja saatat oppia esimerkiksi vaatekaappisi ovea avatessa miten lasketaan pH puskuriliuoksessa. Tiedätkö sinä?

Relevanttia tietoa metsästämässä

Oi sitä aikaa lukiossa, kun opettaja noukki kirjasta olennaisimmat asiat, käski tehdä tärkeimmät tehtävät ja toisinaan jopa kannusti vieressä jatkamaan yrittämistä. ''Kyllä se vielä ratkeaa, usko itseesi!''

Näin itsenäisesti pääsykokeisiin valmistautuessa ongelmaksi voi muodostua juuri sen olennaisen hahmottaminen. Ne tärkeät asiat, jotka lähes sata prosenttisella varmuudella kysytään joka vuosi. (onko sellaisia?)

Esimerkiksi tieto kyynelrauhasen tarkasta alkamispisteestä (eräältä keskustelupalstalta poimittu) ei varmastikaan ole relevantti. Mitä pääsykokeessa on hyötyä tiedolla siitä, että alkaako kyynelkanava aivan silmäkulman oikeasta reunasta, keskeltä vai vasemmasta reunasta? Voin vastata: ei yhtään mitään!

Toisinaan taas jotkin asiat saattavat olla hyvinkin pikkutarkkoja ja eksakteja, mutta silti erittäinkin tärkeitä. Hyvän esimerkin siitä antoi ''lääkiksessä''-blogin kirjoittaja, jonka valmennuskurssin kokeessa (vuonna 2006) kysyttiin happimolekyylin kulkeutumisreitti alveolista hemoglobiiniin. Oikea vastaus oli: alveoli, surfanktikerros, epiteelin solukalvo, sytoplasma, solukalvo, tyvikalvo, endoteelin solukalvo, sytoplasma, solukalvo, plasma, punasolun solukalvo, sytoplasma ja lopulta hemoglobiini. HUI!

Itseäni Galenoksen jäsentämisessä ja olennaisen löytämisessä ovat auttaneet huomattavasti valmennuspaketin materiaalit. Tyylini on, että luen ensin kappaleen Galenoksesta ja sitten valmennuspaketista. Valmennuspaketissa on se etu, että siinä teksti on paljon selkeämmin jäsennelty ja siksi paremmin ymmärrettävissä.

Pikkuhiljaa alkaa kortisolin eritys kasvaa, jännitys lisääntyä ja paineet kasvaa. Onneksi kolmen viikon päästä tämä kaikki on jo ohi. (vaikka toisaalta jotenkin oudolla tavalla nautin suunnattomasti tästä kaikesta, mikä liittyy pääsykokeeseen.)

PS. Tajusin tänään, että VIHAAN YDINFYSIIKKAA!

Vaihtoehtoinen pänttäys

Mikäli Galenoksen pänttäys alkaa kyllästyttää, voi mieltään virkistää eräällä lastenohjelmien klassikolla ja samalla kenties oppia jotain hyödyllistä. Kyseessä on ranskalaisen Albert Barillé:n luoma legandaarinen ''Olipa kerran elämä''.

Sarjassa antibiootit muuttuvat suihkuhävittäjiksi, ammoniakki häiriköiviksi koulutytöiksi ja kalsiumin imeytymisessä tärkeä D-vitamiini rullaluisteleviksi nuorukaisiksi.

Vaikka ''Olipa kerran elämä'' onkin suunnattu lapsille, niin antaa se myös paljon aikuisille (ja ennen kaikkea lääkiksen pääsykokeisiin pänttääville). Sillä asiathan ovat täyttä totta, esitystapa on vain kuvitteellinen ja yksinkertaistettu.

Blogissani oleva kysely kertoo, että suurin osa aikoo lukea Galenoksen vain 1-2 kertaa. (41%) Toinen puolikas (johon itsekin kuulun) aikoo uhrata Galenokselle 3-6 kertaa.Vain kahdeksan prosenttia aikoo lukea Gallen yli seitsemän kertaa. Tulos on mielestäni hyvä, sillä laatu on paljon tärkeämpää kuin lukukertojen määrä. Siispä älä lue lukeaksesi, vaan lue oppiaksesi!

Fysiikkaa ja kammiovärinää

25 päivää aikaa! Voitteko kuvitella, vajaa kuukausi aikaa yhteen elämäni tärkeimmistä päivistä.
Välillä iskee suunnaton paniikki, kun vain ajatteleekin kyseistä päivää. Nyt pitäisi sekä lukea, että laskea täysipäiväisesti vähintään kahdeksan tuntia. Välillä se tuntuu niin kovin vaikealta, eikä asiaa helpota yhtään tuo mielettömän upea lähes kesäinen ilma.

Tein tänään fysiikan välikokeen ja mitäpä siitä nyt sanoisi. Sain 20/30 eli n. 67 % oikein kaikista tehtävistä. Tulos oli keskinkertainen, mutta ei kuitenkaan paras. Pikkaisen masensi, mutta toisaalta tiedänpä nyt ainakin mitä pitää vielä harjoitella. Laskuja, laskuja, laskuja...

Lisäsin blogiini kyselyn, joten vastailkaapa siihen. Pänttäyksestä huolimatta aurinkoista toukokuun alkua kaikille!

Valaistumisia

Välillä tuntuu, että ei jaksa. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle, eikä osaa yhtään mitään. Aikaa on enää vähän päälle kuukausi ja vielä pitäisi oppia yhtä sun toista tärkeää. Fysiikka tuntuu tällä hetkellä selvästi vaikeimmalta. Fysiikasta kyllä pidän kovastikin, mutta laskupuoli tuntuu tökkivän. Eteen on myös tullut aivan uusia asioita, joita en tiennyt fysiikkaan kuuluvankaan tai tiesin, mutta en olettanut niiden olevan ratkaisevan tärkeitä. Tuntuu myös siltä, että juuri ne lääketieteen kannalta ratkaisevat kappaleet ovat jääneet vähemmälle tai jopa kokonaan skipattu lukion fysiikan kursseilla.

Fysiikasta en ole koskaan saanut päähäni optiikkaa, enkä fotometriaa. Vaikka nuo linssit ja peilit ja niissä syntyvät kuvat on opetettu jo yläasteella, niin silti ne vaikuttavat aina yhtä vaikeilta. Ikinä en saa päähäni, onko kyseessä valekuva, oikea kuva, oikeinpäin oleva kuva, ylösalaisin oleva kuva jne. Tänään ne sitten opettelin kunnolla ja nyt toivottavasti siten, että ne myös pysyvät säilömuistini syövereissä.

Muistinvirkistyksenä vielä:

KOVERA LINSSI: 1) Pienennetty, oikeinpäin oleva valekuva

KUPERA LINSSI: 1) Todellinen, ylösalaisin oleva kuva, jos esine on kauempana polttopisteestä.
2) Suurennettu, oikeinpäin oleva valekuva, jos polttopisteen ja linssin välissä.
3) EI kuvaa, jos esine polttopisteessä.

KOVERA PEILI: 1) Todellinen, ylösalaisin oleva kuva, jos esine on kauempana polttopisteestä.
2) Suurennettu, oikeinpäin oleva valekuva, jos polttopisteen ja linssin välissä.
3) EI kuvaa, jos esine polttopisteessä.

KUPERA PEILI vastaa koveraa linssiä.

Aloitin tänään kolmannen Galenos-lukukerran. Edellinen kerta oli hitaan lukemisen jakso, jossa luin noin 10 sivua tunnissa eli varsin hitaasti. Nyt alkaneessa jaksossa luen noin 20-25 sivua tunnissa, riippuen kappaleen vaikeudesta. Edelliseltä kerralta selväksi inhokkikappaleeksi nousi ylivoimaisesti kappale 16 eli Radiologinen kuvantaminen. Kyseinen kappale voittaa kirkkaasti jopa aiemman inhokkini, joka oli kappale 7 (Elimistön ulkoiset uhat). Inhokeistakin aion kuitenkin selvitä.

Tapanani on kuunnella radiota samalla, kun luen Galenosta. Hiljaisuus ei yksinkertaisesti sovi minulle ja siksi taustalla soi radio. Tänään kuuntelin NRJ:tä. Tavallisesti en kiinnitä niin suurta huomiota toimittajien jutuille, mutta tänään korvani höristyivät. Kyseisen kanavan toimittaja oli löytänyt jostakin varsin eriskummallisen tutkimustuloksen. Englantilaisessa tutkimuksessa nimittäin väitettiin, että äidin hedelmöityksen aikoihin nauttima ravinnon energiamäärä vaikuttaisi oleellisesti siihen, tulisiko lapsesta tyttö vai poika. Poikia syntyisi runsasenergisellä ja tyttöjä vähäkalorisemmalla ravinnolla. Kuullostaa jännältä, mutta väite on kyllä valitettavasti täyttä puppua. Perin kummallisella tavalla lapsen sukupuolen määräytyminen siirretään jälleen kerran naisen harteille. Palataanko nyt keskiaikaan, jolloin naiset pääsivät jopa hengestään synnyttäessään ''vääränmerkkisen'' lapsen. No ehkei nyt kuitenkaan. Kaikille tietämättömille tiedoksi, että lapsen sukupuoli määräytyy vain ja ainoastaan isän siittiöiden sisältämän perimän mukaan. Yksinkertaisesti X-siittiöstä tulee tyttö ja Y:stä poika.

Motivaatiota kasvattaakseni olen surffannut erilaisilla lääkis-sivuilla. Eniten ehkä Helsingin kandiseuran sivuilla. Viimeksi eilen tutkailin kandiseuran tulevia tapahtumia ja tilaisuuksia, sekä kuva-galleriaa. Meno oli juuri minunnäköistäni. Pystyin hyvin kuvittelemaan itseni niin lääketieteellisen biokemian-labroihin kuin aamuyöhön kestäville sitseillekin. Tiedän haluavani lääkäriksi ja tiedän haluavani lääketieteen opiskelijaksi! Unelma lähestyy...

Pääsykokeisiin pänttäävä tarvitsee kunnon yöunia.

Palataan aiemmassa merkinnässäni mainitsemaani unirytmiin ja ihmisen biologiseen kelloon.
Galenos käsittelee ihmisen valve- ja unitilaa kappaleessa 8.8 (sivut 353-364).

Ihmisen vuorokausirytmiä tahdistaa ns. biologinen kello, joka sijaitsee hypotalamuksen surakiasmaattisessa tumakkeessa. Vastasyntyneillä tämä kello toimii siten, että vauva nukkuu suurimman osan vuorokaudesta ja herää vain syödäkseen. Aikuisilla uni-valvetila eheytyy yhtäjaksoiseksi, jossa keskimääräinen uniaika on 7-8 tuntia.

Ihmisen valvetilaa säätelevät keskushermostossa sijaitsevat erilaiset valvejärjestelmät. Valvetilassa ihminen saa runsaasti ärsykkeitä, jolloin nukahtaminen ei ole mahdollista. Ärsykkeiden vähäisyys taas johtaa lopulta unitilaan. Valveen ylläpidon kannalta keskeisiksi pientumakkeiksi Galenos mainitsee seuraavat aivorungon alueet:

a)Locus caeruleus, joka tuottaa aivokuoren reaktiokykyä ylläpitävää noradrenaliinia.
b)Raphe-tumakkeet, jotka erittävät serotoniinia.
c)Ventraalisen tegmentumin alueen solut, jotka käyttävät välittäjäaineenaan dopamiinia. VTA:n solut säätelevät motivaatiota, tunne-elämyksiä ja ne reagoivat myös stressiin.
d)Hypotalamuksen takaosan histamiinisolut, jotka vireyttävät aivokuorta erittämällä H1-reseptoreita stimuloivaa histamiinia.

Ulkoisten ärsykkeiden ja yllä mainittujen pientumakkeiden toiminnan väheneminen johtaa elimistön vireystilan laskuun. Yleensä uneliaisuus lisääntyy illalla. Nukkumisen ajankohtaa ja määrää kuvataan Galenoksessa ns. kahden prosessin mallilla.

Kun ihminen valvoo pitkiä aikoja tarvitsee hän luonnollisesti korvausunta, joka palauttaa normaalin vireystilan. Korvausunen pituus riippuu vuorokaudenajasta. Valvotun yön jälkeen on turha yrittää kunnon korvausunia, koska vireystila on luonnostaan nousussa. Jos taas korvausunet alkavat samaan aikaan, kun luonnollinen vireystila on laskussa, tulee unesta pitkä.
Vaikka valvoisitkin pitkiä aikoja, niin korvausuni ei silti ole tavanomaista pitempi. Sinun tulee muistaa nukahtaa vain tavanomaiseen vuorokaudenaikaan.

Opiskelijalle tärkeää on ns. hidasaaltouni eli REM-uni (rapid eye movement). REM-uni alkaa, kun lihastonus yllättäen katoaa lähes olemattomiin ja ilmaantuu nopeita silmäliikkeiden sarjoja. REM-unta pidetään korkean herätekynnyksen vuoksi syvimpänä unena. Se poistaa tehokkaimmin väsymyksin ja nostaa vireystilaa parhaiten. Samalla se mahdollistaa kasvuhormonin erittymisen. REM-unella on myös merkitystä oppimisessa. REM-unessa nimittäin päivittäin opittu uusi tieto lajitellaan ja pakataan säilömuistiin.

Hidasaaltounta voidaankin siksi pitää pääsykokeisiin pänttääjän yhtenä oppimisvälineenä. Unen positiivisista vaikutuksista oppimiseen on useita tutkimuksia, jotka todistavat unen olevan vähintään yhtä tärkeää kuin pänttääminen. Siksi onkin syytä välttää kokeisiin valmistautumista yöaikaan. http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1206983

Tällä pänttääjällä uni- ja valvetilat ovat pysyneet hyvin erillään. Kolmas viikko alkoi ja lukeminen jatkuu siitä mihin viime viikolla jäätiin. Laskuja pitäisi alkaa laskemaan entistäkin intensiivisemmin, jotta laskutiini karttuisi. Perustimme myös muutaman lääkikseen pyrkivän koulukaverini kanssa lukupiirin, jonka on tarkoitus kokoontua säännöllisesti vähintään kerran viikossa. Lukupiirin suurin hyöty on sen antamassa vertaistuessa. On helpompaa pakertaa Galenoksen parissa, kun tietää, että sitä ei tarvitse tehdä kokonaan yksin.

Nikotiiniamidiadeniinidinukleotidi ja oksidatiivinen fosforylaatio

Siinä kaksi hienoa sanaa, jotka tänään opein.

Galenoksen mukaan ensin mainittu on esimerkki ns. ''vaeltavasta'' koentsyymistä, joka osallistuu useimpiin solujen hapetus-pelkistysreaktioihin. Tällä vaeltavalla entsyymillä on siis merkittävä rooli solun mitokondriossa tapahtuvassa oksidatiivisessa fosforylaatiossa.

Lukion kirjoissa oksidatiivisesta fosforylaatiosta käytettiin yksinkertaisesti nimitystä elektroninsiirtoketju. Mitä siis on tämä fosforylaatio ja mihin tarvitaan nikotiiniamidiadeniinidinukleotidia?

Kaikki alkaa, kun NAD+ nappaa soluhengityksen katabolisissa vaiheissa (glykolyysi ja sitruunahappokierto) syntyneet elektronit muodostaen NADH:ta. Nämä pelkistyneet nikotiiniamidiadeniinidinukleotidit matkaavat elektroninsiirtoketjuun mitokondrion sisäkalvolle ja luovuttavat lopulta elektroninsa elektronsiirtoketjuun.

Ketjun päähän tulleet e-:t liikkuvat kantajamolekyyliltä toiselle ja lopulta ketjun päässä odottavalle hapelle.

Nämä kantajamolekyylit ovat proteiineja, joissa on elektronegatiivisia kohtia ja jotka pystyvät pumppaamaan elektroneja välitilaan. Elektronegatiivisuus kasvaa siirryttäessä elektroninsiirtoketjun yläpäästä kohti happea. Energiaa elektronien pumppaamiseen saadaan elektroninsiirrossa syntyvästä kvanttimekaanisesta energiasta.

Elektronien päästessä välitilaan muodostuu protonigradientti eli kemiallista energiaa. Ainoa paikka, jossa kyseinen elektronien välitilaan (matriksiin) siirtyminen on mahdollista on ATP-syntaasin muodostama aukko. Tämä ATP-entsyymi pyörii vetyjen virratessa sen läpi ja liittää yhteen ADP ja fosfaattia, jolloin muodostuu ATP:ta. Juuri tätä tapahtumaa kutsutaan oksidatiiviseksi fosforylaatioksi.

Nikotiiniamidiadeniinidinukleotidilla on myös muita tehtäviä. Esimerkiksi alkoholin hapettuminen ensin asetaldehydiksi ja lopulta asetaateiksi on seurausta reaktiosta, johon NAD+ osallistuu.

Tästä alkoholia hapettavasta entsyymistä käytetään myös nimitystä alkoholihydrogenaasi, joka hapettaa monia eri alkoholeja. Mielenkiintoinen tieto onkin, että runsas etanolin käyttö alkoholin suurkuluttajilla saattaa vaikeuttaa esim. rodopsiinin (näköpurppura) aineosan retinaalin muodostumista sen esiasteesta eli retinolista.

Vaikka etanolista on runsaasti haittaa, niin on siitä Galenoksen mukaan myös hyötyä. Etanoli inhiboi nimittäin tehokkaasti metanolin eli etanolia huomattavati myrkyllisemmän alkoholin hapettumista. Ja siksi metanolimyrkytyksen ensisijainen hoito onkin juuri etanoli.

Kolmas alkoholeihin liittyvä tänään oppimani mielenkiintoinen tieto on se, että alkoholismin hoidossa käytetty ns. antabus-tabletti (disulfiraami) on aldehydihydrogenaasin irreversiibeli inhibiittori. Eli kun tämä entsyymi on poissa, niin elimistöön joutunut etanoli jää asetaldehydiksi ja aiheuttaa voimakasta pahoinvointia.

Tänään olen ollut varsin tehokas, sillä luin ja laskin kuusi tuntia putkeen, lukuunottamatta paria ruokataukoa. Olen hieman yllättynyt siitä kuinka paljon olen jo lyhyessä ajassa oppinut. Toki moni asia on jo tuttua lukiosta, mutta paljonpaljon on myös uutta tietoa. Lisäksi olen huomannut, että lukiossa oppimani asiat ovat tarkentuneet ja tulleet ikään kuin konkreettisemmiksi. Enää asioiden opettelu ei tunnu samanlaiselta ulkoa oppimiselta kuin lukiossa. Mitähän kaikkea mahdankaan vielä oppia tämän kevään aikana?

PS. Valmennuspakettiin olen jo tämän kolmen päivän perusteella ollut erittäin tyytyväinen. Teoriaosat Galenoksen rinnalla ovat aivan loistavat, tehtäviä on runsaasti niin fysiikassa, bilsassa kuin kemiassakin, Galenoksen dissektio on mahtava ja ''Kokeet kotona'' -paketti enemmän kuin hyödyllinen. Mihin enää valmennuskurssia tarvitsee, kun sen voi luoda myös itse?

Nyt se alkoi!

Miksi kummassa pitää kelloja siirtää kesäajasta talviaikaan ja talviajasta kesäaikaan? Se sekoittaa biologisen kelloni totaalisesti! Miksi pitää käyttää keinotekoisesti keksittyä aikaa, joka sotii elimistömme omaa kelloa vastaan? Älytöntä! Koita nyt sitten siinä valmistautua mahdollisimman tehokkaasti pääsykokeisiin, kun yölläkään ei saa unta.

Yöstä poiketen aamuni valkeni aurinkoisesti. Upea ja melko lämminki ilma lupasi hyvää tulevalta päivältä. Nopeat aamutoimet, vähän murua rinnan alle ja Galenos kouraan. Luin ensin parikymmentä sivua, jonka jälkeen tein valmennuspaketin ''motivaatiotehtävät''. Motivaatiotehtävien tulisi kertoa kuinka paljon motivaatiota opiskelijan tulee vähintään käyttää saavuttaakseen opiskelupaikan. Minä sain tulokseksi 125%. Tyydyttävä tulos, vaikka paremminkin olisi voinut mennä.

Iltapäivällä päätin mennä kirjastoon. En vielä tiedä sopiiko kirjasto opiskelutyyliini, mutta eiköhän sekin selkene muutamassa päivässä. Saavuttuani kirjastoon, etsein sopivan ja tarpeeksi rauhallisen (aivan kuin kirjastossa ei muutenkin olisi rauhallista) sopen, jonne majottauduin. Aloitin fysiikan, kemian ja biologian aloitustehtävillä. Aloitustehtiin sai käyttää aikaa kuhunkin 30min, jonka jälkeen saatua tulosta piti verrata diagrammiin, johon oli piirretty valmennuskurssilla olleiden tulokset. Kemiassa sijoituin hieman terävimmän 10%:sen alapuolelle, fysiikassa olin samoissa kuin parhaat, kun taas suureksi yllätykseni ylsin biologiassa vain hieman yli keskitason. Testien jälkeen luin Galenoksesta taas 20 sivua ja lähdin kotiin.

Kotimatkalla poikkesin koululla katsomassa kemian tuloksia. Pettymys oli suuri nähdessäni todella alakanttiin menneen suoritukseni. Niin väärin. Joku kysyikin osuvasti Abitreenien keskusteluissa: Miten voi olla mahdollista, että saan lempiaineistani huonoimmat tulokseni? Ja miten ihmeessä kehtaa näyttää tälläisiä arvosanoja, kun kerran kyseisiä aineita olen lähdössä opiskelemaan? Sanoppa se.

Kotiin päästyäni lohduttauduin ja paukutin päähäni yksinkertaisia, mutta varsin viisaita totuuksia. YO-kirjoitukset ovat vain yksi koe, joka voi mennä todella hyvin, todella huonosti tai jotain siltä väliltä. YO-kirjoitukset eivät kerro oikeastaan mitään tulevaisuudestasi ja paljon suuremmat haasteet ovat vasta edessäpäin. Sen kyllä tajusin, että laskurutiinia pitää parantaa ja paljon tämän kevään aikana.

Lukutyyliäni saan hiottua päivä päivältä paremmaksi. Viikonloppuna opein uuden niksin eräältä blogisivustolta. Käytän post-it lappuja kertomaan omasta etenemisestäni. Vihreitä liimaan helppoihin kohtiin, keltaisia kertausta vaativiin ja punaisia erittäin vaikeisiin. Vihreitä kertyi näin aluksi selvästi enemmän, onneksi. Lisäksi teen muistiinpanoja ja kirjoitan tärkeitä ja muistettavia sanoja/asioita post-it-lapuille samalla, kun luen.

Tämän päivän saldo (6h):
-40 sivua Galenosta
-3 alkutestiä
-motivaatiotesti
-9 kemian perustehtävää

Huomenna uusi päivä...

Kevättä ilmassa

On kulunut kaksi kuukautta viimeisimmästä merkinnästäni, niin se aika rientää. Kahteen kuukauteen on mahtunut runsaasti verta, hikeä ja kyyneliä, mutta nyt voi vihdoin huokaista helpotuksesta ja taputtaa itseään olalle. Hyvä minä! Yksi tavoite saavutettu!

Eilen keskiviikkona oli minun lukioaikani viimeinen koitos: biologian ainereaali. Koe oli suorastaan ihana! Sellainen selkeä, miellyttävä ja mielenkiintoinen jollaisia kaikkien YO-kokeiden tulisikin olla. Kokeessa oli myös melko paljon ihmisbiologiaa, joka käsitteli mm. kipuaistimuksen syntyä, verenvuodon tyrehtymistä, haiman tehtävää ruuansulatuksessa ja kantasoluja. Kiitos siis YTL! Nyt vain pitää odotella tuloksia...toivotaan parasta.
Kyseisen kokeen voi käydä ratkomassa täällä: http://abitreenit.yle.fi/files/abitreenit/biologia_kevat_2008.pdf

Ensi maanantaina alkaakin sitten valmistautuminen toiseen tämän hetkisen elämäni suurimmista tavoitteista. Valmennuspaketti ja sen päällä uljaasti lepäävä Galenokseni odottavat pöydälläni hiljaisesti, mutta vaativasti. Maanantaina tartun tuohon suureen ja mahtavaan Galenokseen, jonka onneksi olen jo kerran ehtinyt lukemaankin.

Olen päättänyt, että en suhtaudu Galenokseen pelokkaasti, vaan ikään kuin haasteena. Haasteena, joka minun tulee voittaa, jotta saavutan päämääräni. Valmiudet minulla siihen on, miksi en siis käyttäisi niitä?

Lisää tarinointia luvassa...be there! :)

Miksi ovet ei aukene meille?

Tammikuu vetelee jo viimeisiään ja kirjoitukset lähenevät pelottavaa vauhtia.
Siksi olisikin hyvä aika miettiä myös sitä kuuluisaa B suunnitelmaa. Mitä teen, jos ovet Helsingin lääkikseen eivät ensimmäisellä kerralla aukenekaan?

Vaihtoehtoja olisi varmaan yhtä monta kuin hakijaakin, mutta toinen kysymys on sitten se, että mihin todella haluan ja missä haluan elämääni rakentaa. Luontevin vaihtoehto Helsingille olisi Tampere. Tampere olisi lähempänä kuin Helsinki, Tampereelta saisi helpommin ja halvemmin asunnon ja olisi sinne myös hieman helpompi päästä sisään. Toisaalta en ole Tampereesta juuri koskaan todella pitänyt. Onhan se ihan kiva kaupunki muuten, mutta näin koko ikänsä rannikolla asuneelle Tampere on aivan liian sisäänpäin kääntynyt savupiippukaupunki.

Toinen vaihtoehto olisi tuo rakas naapurimme Ruotsi. Ruotsissahan kaikki on aina paremmin ja yliopistoonkin pääsisi opinto-ohjaajani mukaan huomattavasti helpommin kuin meillä Suomessa.
Ruotsissa vähäinen ryysis yliopistoihin johtuu OPO:n mukaan siitä, että kansankodin yleinen palkkojen kehitys on ollut suosiollinen myös niillä paljon parjatuilla matalapalkka-aloilla ja siitä, että Ruotsissa myös ammatillinen koulutus on todellinen vaihtoehto akateemisen tutkinnon rinnalla. Ensi kesän kesälomareissun voisikin suunnata Ruotsin maalle alkaen Uumajasta ja siirtyen siitä etelään kohti Tukholmaa ja Uppsalaa. Pistetään harkintaan!

Oikeastaan en ole miettinyt koskaan mitään muuta vaihtoehtoa lääkiksen rinnalle. Tarkoitan nyt siis sellaista vaihtoehtoa, josta todella voisi tulla unelma-ammattini. Oikis vaikuttaa kovin tylsältä ja kauppakorkea taas niin päämäärättömältä. Luonnontieteelliset alat kiinnostavat eniten, mutta sen oikean alan löytäminen tuosta luonnontieteellisestä suosta tuntuu lähes mahdottomalta. Sitä paitsi tuleeko niistä kaikista hienoista nimikkeistä sitten lopultakaan konkreettista ammattia vai vain jotain ''hyödytöntä'' hömppää? No joka tapauksessa selasin matemaattis-luonnontieteellisen ja biotieteellisen opinto-oppaita ja valitsin sieltä minua eniten kiinnostavat alat. Vielä en tiedä mitä niiden kanssa teen. Välivuosi matemaattis-luonnontieteellisessä vai elämän ura? Antaa ajan näyttää.

Joka tapauksessa pääprioriteettini tälle keväälle on Helsinki ja lääketieteellinen tiedekunta. Viime viikolla tuli valmennuspaketti ja se vaikutti ensisilmäykseltä varsin kattavalta ja laadukkaalta. Erityisen kiinnostavia olivat erilaiset potilastapaukset, jotka toivat esiin lääketieteen konkreettisen puolen ja sen miten teoriaa tulee osata soveltaa oikeassa elämässä.

Luku-urakkakin on alkanut. Olen lukenut jo Galenosta mukavasti kemian ja fysiikan rinnalla. Kohta tulee kuitenkin pieni tauko Galenoksen luvulle ja keskityn täysillä kirjoituksiin (sekä vähän myös lukion loppumiseen liittyviin juhlallisuuksiin :D).

Lukuintoa kaikille abeille ja muillekin pänttääjille!